sunnuntai, 18. marraskuuta 2007

Antakaa arvoa myös Linkolalle

Oppineet herrat ovat vähitellen pääsemässä Helsingin Sanomien myötävaikutuksella selville Jokelan koulusurmien taustoista. Syyllinen taitaakin olla antiikin Kreikan keskeisiin filosofeihin kuulunut Platon ja hänen Valtio-teoksensa.

Opetusneuvos Pekka Elo opetushallituksesta sanoo, että tästä edes Platonin oppeja käydään tarkemmin läpi opettajien täydennyskoulutuksessa ja opettajatapaamisissa.

Myös professori Juha Sihvola näkee Pekka-Eric Auvisen julkilausumassa selviä vaikutteita Platonista, koska Platon uskoi Auvisen tapaan, että vain pieni osa ihmisistä kykenee itsenäiseen ajatteluun.

Hesarin juttu liikkuu niin korkealla sivistystasolla, ettei siinä mainita lainkaan ylioppilas-kalastaja Pentti Linkolan ajatusten vaikutusta Auviseen.

Sihvolan mukaan Auvinen oli ymmärtänyt Platonin väärin, koska Platonin koko tuotannon keskeinen tavoite on pohtia hyvän (ihmis)elämän sisältöjä.

Professori Tarmo Kunnas puolestaan sanoo, että Auvinen oli ymmärtänyt toisen filosofi-idolinsa Friedrich Nietzschen niin ikään väärin, koska Auvinen edusti sosiaalidarwinistista näkemystä toisin kuin Nietzsche.

Minä lisään tähän: Kun Auvisen ajattelua täydentää vielä Linkolan ajattelulla, niin siitä alkaa Auvisen maailmankuvan ymmärtäminen rakentua. On kumma, että tämä on unohtunut Hesarin jutusta kokonaan.

Linkola on pohtinut hyvän elämän sisältöjä maapallolla niin, että ihmisiä olisi mahdollisimman vähän. Hän on myös pohtinut, että darwinistista luonnonvalintaa pitäisi soveltaa myös ihmiseen.

http://www.hs.fi/artikkeli/Opetushallitus+varoittaa+opettajia+Platonin+ihannoinnista/1135231912768

http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=1527599

http://kemppinen.blogspot.com/2007/03/linkola-jumalana.html

3 kommenttia:

PaHa kirjoitti...

Eikös tuolla Elonkehän hallituksessa ole Linkola ja Auvisen äiti?

Elonkehä ry:n hallitus 2007
[...]
Rahastonhoitaja:Mikaela Vuorio
[...]
Jäsen: Pentti Linkola
[...]

Tapio Tuuri kirjoitti...

Kyllä, kyllä. Olen siitä jo kirjoittanut aiemmin. Katso aiempia blogeja.

Kalevi09 kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.