Tohtori Jussi Halla-ahon (melkein kuin Goebbels, vitsi, vitsi) vieraskirjassa on syntynyt keskustelua yhteiskunnassa sallituista keskustelun aiheista.
Nimimerkki Kertavierailu kirjoitti:
"Tästä tulikin mieleeni, että monien taistolaisten siirtyminen Neuvostoliiton symppauksesta monikulttuurisuuteen saattoi todella tapahtua juuri tällaisen hyppäyksen kautta mainittuina vuosina."
Tulkitsin hänen tarkoittaneen sitä, että Neuvostoliiton myytin sortuessa tilalle tuli uusi myytti, josta ei saanut keskustella vapaasti. Ehkä suuren ja mahtavan Neuvostoliiton tilalle tuli jopa useampia myyttejä.
Vastasin Kertavierailulle näin:
"Monikulttuurisuuden ihannointi ainakin alkoi Suomessa samoihin aikoihin, kun Neuvostoliitto romahti.
Muistan iloinneeni Neuvostoliiton romahtaessa, että nyt Suomessa saa kaikista asioista keskustella vapaasti: Enää ei ole mitään pyhää myyttiä, jota täytyy hyssytellä ja selitellä parhain päin.
Sanoin sen silloisen työpaikkani kahvipöydässäkin. Mieleeni on jäänyt, että etenkin naispuoliset työkaverini katselivat minua pöydän toiselta puolelta jotenkin epäilevin katsein.
Iloni jäikin hyvin lyhytaikaiseksi. Ensimmäiset somalit olivat jo tulleet Neuvostoliitosta Suomeen. Huomasin, että he olivatkin nyt uusi pyhä myytti.
Ei voinut vapautuneesti kysyä, mitä porukkaa nämä Suomeen tulleet somalit ovatkaan. He olivat pyhiä pakolaisia. Jos heistä kyseli jotain tietoja, vastassa oli paheksunnan muuri. Hehän ovat hoivaa ja suojaa tarvitsevia pakolaisia. Jos sitä epäilet, olet paha ihminen, rasisti.
Kokemukseni mukaan myös feminismi vahvistui samoihin aikoihin. Sitä ennen feminismi oli vielä tavallinen maallinen asia, josta saattoi keskustella ja olla eri mieltä. Neuvostoliiton romahtamisen aikoina se kasvoi pyhäksi asiaksi. Jos hiemankin epäilit feminismiä, olit paha ihminen.
Siihen aikaan tein myös ennustuksen. Suomalainen ns. älymystö siirtyy ennen pitkää kannattamaan islamin uskoa. Ajattelin, että islamin usko sinällään on aivan epärationaalinen älymystölle, mutta sillä on yksi lyömätön valtti, joka lopulta saa älymystönkin siirtymään islamin puolelle. Tämä valtti on lännenvastaisuus. Islam on Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vahvin voima, joka vastustaa Amerikkaa ja läntistä yhteiskuntamallia. Siispä suomalainen älymystö tukee islamia.
Näin järkeilin 1990-luvun alussa, enkä ollut ihan väärässä.
Meni muutamia vuosia niin, että luulin kaikkien tulleen hulluiksi: Eikö enää saa kritisoida islamia ja feminismiä. Eikö täällä saa enää vapaasti keskustella.
Sitten aloin netistä löytää yhä enemmän erilaisia mielipiteitä. Huomasin, että moni muukin oli pähkäillyt hieman samoin kuin minä. Löysin esimerkiksi Jussi Halla-ahon sivuston.
Jos olisi vain valtamedian ja Tampereen yliopiston opiskelijoiden varassa, olisi ihan hukassa.
Tampereen yliopisto on minulla symboli mokuttamiselle ja yhdelle ainoalle totuudelle."
Tähän väliin voin mainita, että muistan erityisesti Hanna Rajalahden, Hilkka Kotkamaan sekä Leena Seretinin sellaisina henkilöinä, jotka innokkaasti nostivat uusia tabuaiheita sortumassa olleen Neuvostoliiton tilalle. Ehkä myös Auli "Kivennapa" oli hieman hengessä mukana.
Kerran olin kirjoittanut mielestäni vitsikkään pakinan. Se oli niitä aikoja, jolloin Suomi oli liittymässä EU:n jäseneksi. Mainitsin siinä, että ainakin sukupuolten tasa-arvo on hoidettu Suomessa paremmin kuin monissa eteläisissä EU-maissa. Kirjoittelin, että eteläiset EU-maat voisivat ottaa Suomesta mallia tässä suhteessa.
Sattumalta kuulin, kun Leena Seretin puhui minusta selkäni takana pahaa. Hän sanoi, että tuollaiset pakinat pitäisi kieltää. Hän tulkitsi pakinani niin, että olin väittänyt naisen aseman olevan Suomessa hyvä, mikä oli hänen mielestään täysin kielletty asia sanoa, koska naisen asemahan on Suomessa helvetin huono.
Itse asiassa olin vain vinoillut, että naisen asema on Suomessa parempi kuin esimerkiksi Kreikassa.
Seretinin toiminta johtikin siihen, että pakinointini kiellettiin. Olinhan muka väittänyt, että naisen asema on Suomessa hyvä. Päätoimittaja Jouko Hovi oli munaton mies.
Nimerkki Jack vastasi Halla-ahon vieraskirjassa minulle näin. Lainaan kirjoituksen omin luvin. Toivottavasti laskua ei seuraa perässä:
"Tapio Tuurin kirjoitus uusien tabu-aiheiden syntymisestä Neuvostoliiton arvostelun tilalle on mielenkiintoinen.
Jos analyysia jatkaa kauemmaksi historiaan, huomaa, että aina on ollut aiheita, joista puhuminen on katsottu sopimattomaksi.
Uskontoa ei ole saanut kritisoida, hallitsijaa ei ole saanut kritisoida. Ja niin edelleen. Ja aina kun yksi kielletty aihe on vapautunut, ja siitä on saanut puhua vapaammin, sen tilalle on tullut jokin muu.
Sama ilmiö näkyy mielestäni silloin, kun tarkastellaan valtaa. Kun jokin tietty ryhmä yhteiskunnnassa (esimerkiksi kirkko ja papisto) on menettänyt valtaansa, syntyneeseen valtatyhjiöön on hyökännyt heti joku muu (esimerkiksi poliitikot).
Ja jos poliitikot menettävät valtaansa, turvallisuusviranomaisten valta lisääntyy. Tämä ilmiö on jatkuvasti käynnissä. Koskaan yli jäänyt vapaus ei päädy ns. tavallisille ihmisille, vaan yhden diktatuurin (tai sensuurin) tilalle tulee heti jokin uusi.
Iranin islamilaisessa tasavallassa kehitys on kääntynyt "taaksepäin" ja uskonnolliset johtajat, jotka shaahin aikana jo ehtivät menettää asemansa, ovat uudelleen saaneet maallista valtaa.
Edellä kuvattu ilmiö on ilmeisesti väistämätön luonnonlaki, koska kilpailullisuus on ihmisten geeneissä. Aina kun kilpaillaan, tuloksena on voittajia ja häviäjiä. Palkinnot päätyvät harvojen haltuun.
Diktatuuri ja sensuuri ovat siis jatkuvia uhkia, jotka ovat sisään rakennettuina yhteiskunnissa. Vaikka perustuslaki takaisi tasa-arvon ja sananvapauden, yhteiskunnassa vallitsevat voimat poikkeuttavat koko ajan kehitystä harvainvallan ja sensuurin suuntaan.
Muodollisesti valtio on voi olla nimeltään "tasavalta", mutta todellisuudessa se voi olla jotain aivan muuta. Törkeimmästä päästä esimerkkinä voidaan mainita vaikka Saksan Demokraattinen Tasavalta"."
2 kommenttia:
Tuo ennustuksesi islamin pääsystä ”älymystön” suojelukseen on ollut kyllä käsittämättömän kaukonäköistä –niin absurdi asia se on. Jotenkin mieleen nousee ihan raamatullinen kielikuva: Herra on lyönyt ”älymystömme” hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella. Nimittäin toinen asia, jota ”älymystö” vihaa on juutalaiskristilliset arvot, joiden varaan koko läntinen sivistys on aikoinaan rakentunut. Olisiko tässä se puuttuva tekijä joka tekee asiasta ymmärrettävämmän?
Älymystö vihaa USA:aa ja kaikkea länsimaista. Kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta lännenvastainen voima, alkoi etsintä, mistä uusi lännenvastainen voima. Se oli tietysti islam.
Juutalaiskristillisyys edustaa läntisiä arvoja. Älymystö vastustaa siis sitäkin. Siinä on tietty ristiriita. Hitlerhän vihasi juutalaisia. Älymystö ei voi kannattaa Hitleriä.
Tämän pienen dilemman älymystö ohittaa vaikenemalla ja kannattamalla islamia.
Lähetä kommentti