keskiviikko, 8. syyskuuta 2010

Kännipostausten aatelia?

Olen saanut Tuomas Harpf -nimiseltä lähettäjältä seuraavanlaisen sähköpostiviestin:
"Hei!


> Oletko mennyt sekaisin? Ihmettelen toimiasi julkisuudessa. Todella hyvin

> onnistuit viime metreille saakka näyttelemään demaria, vaikka hulluutesi oli

> jo alusta lähtien näkyvissä.

> Olet suvaitsematomuutesi lisäksi aika härski. Viittaako Homo-Pomo-kissasi

> jotenkin minuun?

> terveisin Pommo"

Kommentoin lyhyesti muutamia keskeisiä kohtia. Tuomas Harpf -niminen henkilö on todella olemassa. Olen tuntenut hänet vuosikymmeniä. Aina täytyy kuitenkin ottaa huomioon mahdollisuus, että hullu, humalainen tai nettirikollinen lähettää viestejä toisen nimissä.

Pidän mahdollisena, että saamani viesti on ns. kännipostaus. Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että henkilö on nousuhumalan kirkkaimmassa vaiheessa ollut analyyttisesti terävimmillään. Kuten kaikki tiedämme, ajatus puuroutuu nopeasti, jos jatkaa juomista.

Olen iloinen, että viestin lähettäjä luonnehtii minua suvaitsemattomaksi.

Suvaitsevainen tarkoittaa nykykielellä ihmistä, joka toistelee rituaalinomaisesti sosiaalisesti hyväksyttyjä "oikeita" ajatuksia, menettää tolkkunsa ja huutaa poliisia apuun, jos joku esittää omintakeisia ajatuksia.

Suvaitsematon puolestaan kykenee vielä ajattelemaan omilla aivoillaan. Hän pitää täysin luonnollisena, että ihmisillä on erilaisia ajatuksia.

Valtavan iloinen olen siitä, että viestin lähettäjä ylistää näyttelijän taitojani. Onnistuin vuosikymmeniä viime metreille saakka näyttelemään demaria niin hyvin, ettei kukaan edes lähipiirissäni epäillyt mitään.

Minusta se on aivan helvetinmoisen hieno suoritus.

Yhden asian haluan tehdä selväksi. Siinä minun täytyy tuottaa pettymys viestin lähettäjälle. Harpfin persoona ei ole ollut millään tavoin mielessä, kun kollilleni on nimeä keksitty. Kollin nimen keksintään osallistui lisäkseni pari muuta nettiystävääni, jotka eivät ole varmaan edes koskaan kuulleet henkilöstä nimeltä Tuomas Harpf.

Epäilenkin, että viestin lähettäjä oli jo siinä vaiheessa ottanut pari liikaa, ja ajatus oli alkanut puuroutua, kun hän kysyi kissani nimestä.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuomas Harpf on todellakin olemassa ja kuuluu ns. Demarien piilohomomafiaan, josta sinun Tapio asioita sisältäpäin tuntevana tulisi kirjoittaa avoimesti koko kansalle.

Moni ihmettelee miksi Demarit kärsivät tappioita toisensa perään, vaikka jo heidän ideologinaan tunnettu tutkija Pertti Hynynen on mainioissa kirjoituksissaan vuosisadan alusta todennut, että eurooppalainen vasemmisto menettää kannatustaan oikeistolle juuri mm. maahanmuuttaja-asioissa.

Yksi syy löysäilyyn on tämä piilohomodemarien maailmoja syleilevä ideologia, joka ei lämmitä enää ketään.

Tapio asia olisi tärkeä ja voisit siihen paneutua.

Piilohomodemareihin kuuluvat mm. Hgin entisistä demarijohtajista Ilkka-Cristian Björklund, Ylermi Runko, Sirkka-Liisa Vehviläinen sekä nykyisistä, Jorma Bergholm ja Risto Kolanen. SAK:sta avoimesti avoliitossa naismaisen miehen ja lapsen virkaa hoitavan koiransa kanssa asuva Reijo Paananen. Rautatieläisten liiton puheenjohtaja ja monessa tärkeässä demariasiassa taustalla vaikuttava Vesa Mauriala. Toimihenkilöunionin puheenjohtajaksi salaa mielivä tiedottaja Timo Kärkkäinen, Demari-lehden kulttuuritoimittaja Rolf Bamberg, entinen kaupunginvaltuutettu Harri Saksala sekä entinen suurlähettiläs ja nykyinen presidentti Tarja Halosen avustaja Ann-Marie Nyroos ja hänen toimitusjohtaja veljensä Harry.

Lisää löytyy paljon nuordemareista, Työväen sivistysliitosta, eduskunnan kansliasta ja ennen kaikkea Helsingin demokraatit sdp:n riveistä.

Jos viitsit ja jaksat millään, voisit suorittaa ns. tutkivaa journalismia ja tehdä oivaltavia yhteenvetoja aatehistoriallisesti esimerkiksi tästä somalikysymyksestä ja piilohomodemareiden vaikutuksesta asiaan.

Somaleilla on kaksi sosialidemokraattista yhdistystä ja Hgissä heillä huseeraa aktiivisesti suomalaisen kanssa naimisissa oleva Zahran Abdullah-Sovala.

Heidän paristaan saisit lisää mielenkiintoista haastatteluaineistoa siitä, miten he näkevät oman asemansa parantuneen sosialidemokratian avulla.

Asia on tärkeä. Olet oikealla tiellä.

Ehkä se on niin, kuten sananlasku toteaa, se kalahtaa johon kalikka kolahtaa.

Tuomas Harpf on kaiketi kännipäissään yöllä pimahtanut ja pannut sinulle postia meidän kaikkien iloksi.

Voi hyvin ja jatka hyvin alkanutta uraasi erityisilmiöiden puolueettomana mutta terhakkaana tarkkailijana ja raportoijana.

P.S. Voisit muuten kirjoittaa lisää tästä Tuomas Harpista ja hänen onnetomista ajatuksistaan, jos tunnet niitä syvemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoista!

Nyt alkaa tapahtua. Vihdoinkin joku osaa yhdistellä asioita oikein.

Niinhän se on. Yksi plus yksi on kaksi.

Vellihousudemareille ei tämän päivän hesarin mukaan ole luvassa mitään hyvää niin kotimaassa kuin Ruotsissakaan (joka aiemmin tunnettiin homodemareiden kotimaana).

Lisää tälläistä.

Ja väliin vaikka Putkosen haastatteluja.

Terveisin joskus demareita äänestänyt duunari

Vasarahammer kirjoitti...

En ollut kuullut UP-uutispalvelusta koskaan, ennen kuin luin siitä tästä blogista. En myöskään tiennyt, kuka on Tuomas Harpf.

Homosta tuli Pomo, kun joku moitti Tapiota homofobiasta, jota kissan nimi ilmentää.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitus oli Tapion itsensä tilaama ja minulle tulee vähän samanlainen epäilys kun joillekin tuli Kekkosen aikana noottikriisistä.

Perustelen tosiasian sillä, että Tuomas on mainittu nimeltä ja vain Demari-mulkku voi olla näin yksinkertainen ja vähätellä tavallisen ihmisen päättelykykyä.

Näyttelylahjojen itse kehu Tapiolta, oli myös hyvin paljastavaa.

Minä väitän tietäväni totuuden Tapiosta ja se on hyvin yksiselitteinen! Tapio Tuuri on DEMARIRETKU ja sellaisena tulee myös aina pysymään.

Ihminen ei kutsu kissaansa Homoksi, ainakaan toistamiseen ja vain DEMARI voi siihen alentua.
Albyyn Arska

T.Salin kirjoitti...

Henkilökohtaisesti minua loukkaa tämä Tapio Tuurin kirjoitus.

"Kännipostauksen aatelia" - hän ohittaa minut, ei edes mainitse.

Minä olen muistaakseni lähettänyt hänelle myöhään yöllä posteja, jossa olen haukkunut ja toivottanut hänen alimpaan helvettiin.

Olen haukkunut häntä mielenvikaiseksi, kommunistinatsivasistikoikeistodemairiviherpunavasudemariksi ja moneksi muuksi. Esim. juutalaiseksiarabihomoksi, jumalankieltäväksi ortodoksi-islamistiksi. Rättipää budhaksi.

Olen haukkunut myös hänen lapsensa ja kaikki vaimonsa ja muut naisystävät.Ja niin, se saatanat elikot myös.

Siis tämä kaikki sähköpostitse. Olen myös soittanut hänelle keskellä yötä ja luvannut tehdä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Kuka jumalauta on tämä Toumas Harfp, joka pystynyt parempaan,muka?

Tässä ei nyt kerrota kaikkea, Tuuri valehtee, eikä kerro totuutta.

Pidän siitä kiinni, että minun postaukseni on törkyaatelia.

Kaikki muu on kaappimiesten näpertelyä sepalluksen napeilla.

Otan tilauksia vastaan, jos haluatte oikeaa törkyä.

Ja sinä Tuuri, siellä itärajalla, haista sinä kuule vittu!

T.Salin kirjoitti...

Henkilökohtaisesti minua loukkaa tämä Tapio Tuurin kirjoitus.

"Kännipostauksen aatelia" - hän ohittaa minut, ei edes mainitse.

Minä olen muistaakseni lähettänyt hänelle myöhään yöllä posteja, jossa olen haukkunut ja toivottanut hänen alimpaan helvettiin.

Olen haukkunut häntä mielenvikaiseksi, kommunistinatsivasistikoikeistodemairiviherpunavasudemariksi ja moneksi muuksi. Esim. juutalaiseksiarabihomoksi, jumalankieltäväksi ortodoksi-islamistiksi. Rättipää budhaksi.

Olen haukkunut myös hänen lapsensa ja kaikki vaimonsa ja muut naisystävät.Ja niin, se saatanat elikot myös.

Siis tämä kaikki sähköpostitse. Olen myös soittanut hänelle keskellä yötä ja luvannut tehdä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Kuka jumalauta on tämä Toumas Harfp, joka pystynyt parempaan,muka?

Tässä ei nyt kerrota kaikkea, Tuuri valehtee, eikä kerro totuutta.

Pidän siitä kiinni, että minun postaukseni on törkyaatelia.

Kaikki muu on kaappimiesten näpertelyä sepalluksen napeilla.

Otan tilauksia vastaan, jos haluatte oikeaa törkyä.

Ja sinä Tuuri, siellä itärajalla, haista sinä kuule vittu!

Anonyymi kirjoitti...

Henkilökohtaisesti minua loukkaa tämä Tapio Tuurin kirjoitus.

"Kännipostauksen aatelia" - hän ohittaa minut, ei edes mainitse.

Minä olen muistaakseni lähettänyt hänelle myöhään yöllä posteja, jossa olen haukkunut ja toivottanut hänen alimpaan helvettiin.

Olen haukkunut häntä mielenvikaiseksi, kommunistinatsivasistikoikeistodemairiviherpunavasudemariksi ja moneksi muuksi. Esim. juutalaiseksiarabihomoksi, jumalankieltäväksi ortodoksi-islamistiksi. Rättipää budhaksi.

Olen haukkunut myös hänen lapsensa ja kaikki vaimonsa ja muut naisystävät.Ja niin, se saatanat elikot myös.

Siis tämä kaikki sähköpostitse. Olen myös soittanut hänelle keskellä yötä ja luvannut tehdä tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Kuka jumalauta on tämä Toumas Harfp, joka pystynyt parempaan,muka?

Tässä ei nyt kerrota kaikkea, Tuuri valehtee, eikä kerro totuutta.

Pidän siitä kiinni, että minun postaukseni on törkyaatelia.

Kaikki muu on kaappimiesten näpertelyä sepalluksen napeilla.

Otan tilauksia vastaan, jos haluatte oikeaa törkyä.

Ja sinä Tuuri, siellä itärajalla, haista sinä kuule vittu!

T.Salin kirjoitti...

Pistin varmuuden vuoksi muutamaan kertaan, jos joku mulkku ei ensimmäisellä lukukerralla ymmärtänyt.

Jos vaikka toi ADHD vaivaa jotakuta kusipäätä.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on ADHD-XXL jota ei voi edes lääkkeillä lievittää.

Lääkäri ehdotti minulle Suomeen muuttoa, koska ruotsissa on vain yksi aikaisemmin diagnisoitu tapaus ja sitä kantaa sisällään Mona Sahlin! Lääkärin mielestä olisi kohtuutonta jos maassa olisi kaksi tapausta, koska yksikin aiheuttaa ruotsille ylen suuria kustannuksia ikuisiksi ajoiksi.

Muutin Suomeen ja perustin Suomen anti-sosiaalidemokraattisen yhteisön ja tämän idean sain homeopaatiltani ja hyvin on oireet pysyneet kurissa.

Arska!

Tom Kärnä kirjoitti...

Kiitoksia siitä, että kirjoitit uuden blogimerkinnän. Lähden kohta nukkumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset blogin isännälle mielenkiintoisista kirjoituksista.

Olisikohan parempi olla armollisesti julkaisematta sähköpostiviestejä, joissa niiden lähettäjä munaa itsensä.

acc

Anonyymi kirjoitti...

Homodemareilla on oma yhdistyksensä, Pinkkidemarit, jossa on kuulemma jo monta sataa jäsentä.

Yhdistyksen taustavoimissa häärii monia kuuluisuuksia mm. entinen ministeri ja kansanedustaja Arja Alho, kaikkea ymmärtävä pettäjäpiispa Ilkka Kantola sekä hänen mukanaan tuomia Kallion seurakunnassa toimivia homoaktivisteja (katso Malkus,Sateenkaarimessut ja Tulkaa Kaikki-liikkeen sivut).

Setaan liittyi kuulemma 800 uutta jäsentä kesäisen marssiin suuntautuneen vihamielisen hyökkäyksen jälkeen, joten älkää ihmeessä tehkö tästä homodemariasiasta liian julkista.

Ystäväni kuuluu Hakaniemen juorupiirin, ja tietää kertoa, että homodemareissa vaikuttaa aktiivisesti myös kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu Osku Pajamäki (joka tekee kai Travoltat), sekä ex-kansanedustaja Espoosta, kuluttajaliiton puheenjohtaja varatuomari Susanna Rahkonen, Sak:n kehittämispäällikkö Eija Hietasen Matti Niemi-poika, joka on myös eduskuntavaaliehokkaana Hgistä, Suomen Urheiluliitossa homoprobagandaa levittävä ex-kansanedustajehdokas ja kansanedustaja Matti Ahteen läheinen "sydänystävä" ja entinen avustaja, Juha Beurling, sekä Somalisosialidemokraateissa hurjan nousun tehnyt työtön rauhanaktivisti Kamel Abdel Zullah, joka tunnetaan myös Vuosaaressa nimellä "miekka".

Heidän johdollaan demareista on tullut sukupuolineutraaleja ja feministien hellimä puudelilauma, jonka tehtävänä on ajaa Suomi maailman homo-ja lesbomyönteisimmäksi maaksi.

Tästä kannattaisi puhua suulla suuremmallakin.

Harpfia en tunne enkä UP:tä. Googlaamalla toki jotain tietoja löysin, mutta Tapion aiemmin kirjoittama Ville-Veikko Valjus ei auennut, ettei vain ole Tapion krapuloiden tuote?

Tapio Tuuri kirjoitti...

Kiitos palautteesta. Se on näköjään ollut rikasta. Yksi asia: Ville-Veikko Valjus oli UP-uutispalvelun päätoimittaja 2006-2007 vuosien tienoilla. Ihan Uuno ja kuutamolla, ilmeisesti ja ihan varmasti Tuomas Harpfin tehtäväänsä valitsema.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri katsoin gfooglesta valjuksen ja oli siirtynyt kepulaisten verkkoapilaan päätoimittajaksi, mutta oli jo muutama vuiosi sitten jäänyt sairaslomalle. Miksihän?

Harpfia googlatessa tulee paljon mielenkiintoista tietoa.

Äijä taitaa olla ihan pimee.

Nyt Tapio tekisit paveluksen maailmalle, jos kirjoittaisit seuraavan kolumnin homodemareista tai Harpfista.

Sen verran kuitenkin osaat lankoja yhdistellä fiksusti ja laillisesti, että siitä saisi mainiota luettavaa varsinkin nyt kun olet raittiina eikä ylilyönteihin ole pelkoa. Vai onko raittius pitänyt?

Mitä mieltä olet muuten demareista nykyjään?

Oletko siirtynyt itse persuihin?

Mitä kissasi asioista ajattelevat?

Olisiko Tapiolla aika nyt avata sanallinen arkku ja antaa lentää kirjainten?

Seuraavaa demarikolumnia odotellen.

Ystäväsi Saariston Putte

Anonyymi kirjoitti...

Joo!

Lisää nyt pökköä pesään, kun on kerran alettu eikä jänistellä.

Homodemarit on paljastettava maailmalle vielä kun se on mahdollista.

mistään muualta en ole heistä lukenutkaan.

tapion blogit ja kommentit ovat alansa uraanuurtajia ja ainutlaatuisia.

lisää tutkivaa blogismia kommentteineen.

terveisin myös entinen hairahtunut demari nykyinen persu

Anonyymi kirjoitti...

Eilisessä Kuvalehdessa pekka Ercvasti kertoi, että Demarin Juha Peltonen rehvastelee Jaguar-ajokillaan.

Mikä tämä Viestintärahoitus oikein on? Se omistaa muutaman surkean ja tappiota tuottavan Demareiden kakkosluokan maakuntaläpyskän ja tämän hallinnoimisesta entinen ystäväsi ja homodemarien ihmelapsi Tuomas Harpf kuittaa yli 150.000 vuositulot, siis suuremmat kuin istuvilla ministeri-kansanedustajilla.

Mikäs porukka tämä demariporukka oikein on?

Kaukana työväenpuolueesta näyttävät olevan myös organisaatiotasolla, ei ihme että kaikki kuihtuu yhtäkkiä käteen.

Näistä Tuuri sinulta odotetaan asiantuntevaa kommenttia. Osaat kai sanoa jotain terävää UP:sta, Viestintärahoituksesta ja demari-lehdestä.

Ainakin lehden päätoimittaja Juha peltonen tuntuu olevan tosissaan vanhakantainen demari ja sdp:n puolustaja, teki se sitten mitä tahansa.

Demariden tulisi jo tässä vaiheessa tajuta, että tekivät he mitä tahansa, vaalit on hävitty.

Nyt kostautuu sdp:n synnit 70-ja 80-luvuilta. rakennemuutos on ajanut teollisuuspaikkakunnat alas ja nuoremmat eivät enää äänestä demareita.

Nyt on Vihreiden, Kokoomuksen ja Persujen aika näyttää mitä he osaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Harrastako Tuuri seksiä kissojesi kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

Ei olisi mikään yllätys, koska hän on DEMARI!

Anonyymi kirjoitti...

Onko Tuuri vieläkin demari?

Voi parkaa.