Söpö sen sijaan piilotteli ulkona kuin olisi pelännyt viime kesäistä pentuaan. Kille ärhenteli Täplälle tavalliseen tapaansa. Nuoret kissat ottavat sitä kauheasti päähän.
Robert asensi minulle uuden tietokoneen, mistä kiitos vielä kerran. Vanha tietokoneenihan kärähti kesän viimeisellä ukkosella. Uudessa tietokoneessa kaikki vanhat tiedostot ovat tallella.
Perussuomalaisten kannatuksen nousu on toinen asia, josta haluan tässä lyhyesti mainita. Selasin äsken hieman vanhoja blogimerkintöjäni. Olen kirjoittanut aiheesta ja siihen liittyvistä ilmiöistä tavattoman usein vuosien varrella.
Lainaan tähän yhtä merkintääni ajalta ennen EU-vaaleja:
Olen usein ajatellut, että Suomi elää iltaruskon aikaa. Yksikään johtava poliitikko ei ole enää valmis puolustamaan tätä maata. Näitä asioita on hyvä miettiä näin EU-vaalien alla.Kuvitellaanpa, mitä nykyiset poliitikkomme olisivat tehneet syksyllä 1939, kun talvisota uhkasi.
Tarja Halonen olisi huolissaan vain siitä, ettei yksikään venäläinen loukkaa itseään mihinkään miinaan saapuessaan maahan. Ylipäällikkö antaisi päiväkäskyn, ettei ketään vain saa vahingossakaan ampua.
Jyrki Katainen vakuuttelisi kansainvälisyyttään ja suvaitsevaisuuttaan ja todistaisi todistamasta päästyään, etteivät kokoomuslaiset tunne minkäänlaisia ennakkoluuloja venäläisiä kohtaan.
Matti Vanhanen seisoskelisi taustalla hiljaisena ja munattomana miehenä pohtimassa naisasioitaan.
Jutta Urpilainen odottelisi verkkosukkahousuissaan venäläismiehittäjää. Ne hän olisi valmis riisumaan heti pois, kun miehittäjä alkaa osoittaa rakkauttaan.
Timo Soini yrittäisi ensi alkuun puhua maanpuolustuksesta, mutta hän vaikenisi nopeasti, kun häntä syytettäisiin suvaitsemattomuudesta ja väläytettäisiin jotain virkapaikkaa.
Eduskunta säätäisi tuota pikaa lain, että kaikilta on koottava aseet pois.
Meille on parikymmentä vuotta pakotettu ns. suvaitsevaisuutta ja vieraiden kansojen ihailua. Oman kansan rakastamisesta on tehty lähes rikollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloisuutta
Tällainen peli ei tietenkään enää vetele. Valtaisa vastareaktio on nousemassa. Se on maltillinen vastareaktio, joka realisoituu ensi kevään vaaleissa.
Eiköhän tässä ollut kaikki tällä kertaa.
Jatketaan.
JK. Lainaamani oman blogimerkintäni viimeistä kappaletta pitää tietenkin täydentää niin, että kaikilta suomalaisilta on koottava aseet pois, ei tietenkään maahantunkeutujilta.
Jatketaan.
JK. Lainaamani oman blogimerkintäni viimeistä kappaletta pitää tietenkin täydentää niin, että kaikilta suomalaisilta on koottava aseet pois, ei tietenkään maahantunkeutujilta.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti