Pomolla oli ilmeisesti raskas poikamiehen perjantai-ilta, sillä se on ollut koko päivän hyvin väsynyt. Aamulla epäilin, haiskahtiko se hieman viinalle.
Ei kai sentään. Silakan hajua se vain oli.
Pomo ei ole jaksanut vastata kysymyksiini. Olen kysynyt muun muassa, muuttaisimmeko Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalaiset houkuttelevat nyt suomenkielisiä saarelleen. Siellä saattaisi olla hyvät kalastusmahdollisuudet.
Kunnon kalaruoka ei loppuisi Ahvenanmaalla. Kyrönjoesta on turha yrittää muuta kuin sinttejä. Myös K-market Herkkupadassa on harvoin silakkaa. Sieltä löytyy vain kaiken maailman lohta.
Yhteen kysymykseen sain Pomolta vaivihkaisen vastauksen. Sitä jännittää tavattomasti huominen isänpäivä, montako lahjaa tulee ja moneltako lapselta.
Pääsimme Pomon kanssa sopimukseen siitä, että vietämme rauhallisen lauantai-illan, jotta olemme huomenna virkeitä.


4 kommenttia:
Jotenkin olen vähän pettynyt Pomoon. Ajattelin, että siitä tulee semmonen kiltti Tapion nurkissa elelevä peräkammarin kolli, joka ei kusireissua pitemmällä kotoaan käy.
Vaan taisipa siitä melkoinen häntäheikki tulla kumminkin. On meinaan tossa ylemmässä kuvassa niin saaneen näköisenä, ettei ole tosikaan.
Vaan voimia eloon teille kummallekin.
On kivaa, että taas välillä tulee kissajuttujakin.
Ollaan samaa ikäryhmää. Vaikka minähän reuhautin sergein yksinäni suon yli ja osasin ampua ohjuksella ja juoksin kuupperissa yli 4 kilometriä. RUK-162 TAPIO. Sen jälkeen olen taantunut, on tullut ihan rötvä.
Tapio Rautavaara - Juokse sinä humma (1953)
Vaikka kuinka yritän, niin mikään ei toimi. Hävettää.
- buuri johannesbuurista -
Pomo on kiltti Kolli. Ei se koko syksynä ole juuri kusireissua pitemmällä käynyt. Joskus on tunnin poissa. Mutta kyllähän tunnissakin paljon ehtii.
Lähetä kommentti