Kuuntelin Annin tarinan

No niin, tunnustan.

Kuuntelin parikymppisen Annin tarinan. Tyttö kertoi, miten oli luopunut rakkaussuhteista tyttöihin ja rakastunut poikaan.

Olenko ihan perverssi? Normaaliahan olisi kuunnella nuorten tarinoita homoseksuaalisuudestaan ja siitä, miten suvaitsematon yhteiskunta heitä vainoaa suuntautumisensa vuoksi.

Ainakin arkkipiispa ja monet muut piispat pitävät minua nyt perverssinä. Kun minä olin nuori, meidän seurakuntamme kirkkoherra ja varmaan myös silloinen Lapuan piispa olisivat pitäneet homoseksuaalisuutta perverssinä ja suuttuneet, jos joku nuori olisi mainostanut homoseksuaalisuuttaan julkisesti.

Nykyään korkeat kirkonmiehet suuttuvat, jos joku nuori kertoo heteroseksuaalisuudestaan. Niin ajat muuttuvat. Yhteistä eri aikakausille vain on suvaitsematon tuomitseminen.

Annin tarinassa ei mielestäni kuitenkaan ollut mitään pahaa. Tyttö kertoi ihan vilpittömästi elämänvaiheistaan ja seksuaalisen suuntautumisensa etsinnästä. Eikös sellainen ole nuorten elämässä normaalia? Ainakin se oli ennen vanhaan normaalia. Pitääkö nuoren nykyään olla heti suoraan homo tai lesbo edes etsimättä itseään. Vaatiiko kirkko sitä?

Kerron varmuuden vuoksi kaikille ennakkoluuloisille ihmisille, etten ole uskovainen. En kuulu kirkkoon, enkä käy missään uskonnollisissa tilaisuuksissa. Silti Annilla on mielestäni oikeus kertoa tarinansa ilman kauheaa halveksunnan ryöppyä.

Tiedän, että "suvaitsevaisille" ja "arvoliberaareille" tämä on mahdoton vaatimus. Heidän mielestään Annilla ei kerta kaikkiaan ole oikeutta kertoa tarinaansa.

Mutta halveksiiko kirkkokin niitä nuoria, jotka nykynormien mukaan valitsevat väärin eli lakkaavat tuntemasta seksuaalista vetovoimaa oman sukupuolensa edustajia kohtaan ja alkavat tuntea vetoa vastakkaista sukupuolta kohtaan?

Ilmeisesti.

Lisäksi pidän melkoisen varmana, etteivät tuomioitaan jaelleet ole kuunnelleet Annin tarinaa, vaan he ovat lähteneet liikkeelle kuin lynkkausporukka tietämättä edes, mitä tyttö oikeastaan on puhunut.

JK. Tässä on hyvä kirjoitus aiheesta: "Vihan kokeminen jotakin näkemystä kohtaan on sallittua silloin, kun kohde on oikea, toisin sanoen poliittisesti korrekti. Suvaitsevainenkin saa ja hänen kuuluu vihata, kunhan vain vihaa oikeita asioita – ja henkilöitä? Vastaavasti yksilön oma kokemus ja tunne rakkaudesta ei paina mitään silloin, kun kyseinen mielipide tiedetään yleispätevän vääräksi. Ja kun jokin mielipide tiedetään virheelliseksi – suorastaan laittomaksi – jo annetusti etukäteen, sen saa hetimiten demonisoida ja mielipiteen esittäjää kuuluu syyttää suvaitsevasti ihmisoikeusrikkomuksesta." 

Suvaitsevaisuus on siis jo lähellä totalitarismia, fasismia, natsismia, stalinismia...keksikää sana.