Vuoden vaihtuessa tapettuja lehtiä ovat: Pohjolan Työ, Viikko-Häme, Viikko-Vapaus ja Viikko-Eteenpäin. Eihän niitä juuri kukaan ole tarvinnut, mutta tunnearvoa niillä on monille ja monien työura katkesi.
Mihin Jungner käyttää säästyvät valtion tukimiljoonat? Hän on korostanut verkkoviestintää ja pää-äänenkannattajaa Uutispäivä Demaria. En ymmärrä, mikä verkkoviestinnässä maksaa sadoin tuhansin ja miljoonin ja missä sen kehittyminen alkaa näkyä.
Muut jäljelle jäävät demarilehdet kituuttavat vielä toistaiseksi: Uusi Aika, Keski-Suomen viikko, Viikko Pohjois-Karjala. Muita ei tainnut ollakaan. Niin Arbetarbladet, se säilyy kaikessa mitättömyydessään, tietysti, se on toimitettu ruotsiksi. Niin, ja Uusi Aikakin on nykyään kerran viikossa ilmestyvä lehti, todella kituvan näköinen
Suomen Journalistiliitto on tuskin pitänyt meteliä lukuisten demarilehtien lopettamisesta. Ei tietenkään, sillä Suomen Journalistiliitto on demarijohtoinen.
Uutispäivä Demarilla on ollut jo vuosia vastaavanlainen blogipalvelu kuin Uudella Suomella. Demarista ei kuitenkaan juuri kukaan viitsi blogeja lukea, koska melkein kaikki ajattelevat, että ne ovat jotain puolueen kuivaa virallista viestintää ja että samat blogit voi kuitenkin lukea Uudesta Suomesta, joka toistaiseksi on ollut elävä lehti mutta joka sekin alkaa nykyään tukehtua demariuteen, siis loputtomaan polittiseen korrektiuteen ja kuivuuteen: Persuja saa haukkua miten rumasti tahansa, mutta kaikesta muusta on pidettävä kieli keskellä suuta.
Monet kituvat lehdet yrittävät nykyään saada uutta elinvoimaa persujen loputtomasta halveksimisesta, mutta...tuota...jotenkin olen epäuskoinen, että tämäkään pelastaa lehtikuolemilta.
Uutispäivä Demariakin lukevat vain kaikkein aktiivisimmat demarit velvollisuuden tunnosta sekä muut lehdet -palstaa tai sanomalehtikatsaus -palstaa laativat toimittajat työnsä puolesta muissa medioissa. Voidaan siis sanoa, että Uutispäivä Demarikin on kuollut lehti.
Minua tietenkin harmittaa, että entinen työnantajani demarilehdistö saavuttaa huomattavien valtiontukien avulla melkein yhtä paljon lukijoita kuin minä saavutan blogillani ihan illman yhteiskunnan rahoitusta, siis useita kymmeniä. Suhde menee jotenkin näin: blogiani lukee 50 ihmistä ja demarilehdistöä 40 ihmistä. Miksi minulle ei suunnata edes pientä siivua yhteiskunnallisesta rahoituksesta?
Haastan Tuomas Harpfin ja Mikael Jungnerin pohtimaan ratkaisua tähän edellä mainitsemaani polttavaan ongelmaan. Tiedän, että he polttelevat sijoituspääomia jossain, mutta en tiedä missä. Tuskin he käyttävät niitä ainakaan demarilehdistön hyväksi.
Mitä ihmettä mahtaa olla se erinomainen verkkoviestintä, johon SDP aikoo Jungnerin ilmoituksen mukaan valtion tukirahojaan käyttää. En ymmärrä, miten verkkojulkaisun tuottamiseen saa kulumaan suuria rahamääriä. Minä voisin sellaista tehdä puoli-ilmaiseksi täällä peräkammarissa...ja tuota sitä tuskin kukaan lukisi elävästä mielenkiinnosta, koska minun olisi tehtävä sitä demariehdoin, mutta osaisin kuitenkin sitä sujuvasti tehdä.
Ja osaisin tehdä mielenkiintoistakin verkkojulkaisua, ellei minun tarvitsisi nuolla demareita. Mutta Jungner tuskin pystyy tuottamaan mielenkiintoista verkkojulkaisua, koska hän ei voi olla nuolematta puoluejohtoa.
Hukkaan siis menevät nekin rahat.
Sanoisin kuitenkin, että SDP on velvollinen selvittämään veronmaksajille, mihin se käyttää viestinnän kehittämiseen valtiolta saamansa huikeat rahat.
Kommunistijohtoinen demareiden viestintäfirma UP-uutispalvelu ilmeisesti vielä kituuttelee, mutta tuskin sekään enää kauan. Mikään eikä kukaan ei voi elää loputtomasti tekohengityksellä.

2 kommenttia:
Ilkka Partanen fb-seinälläni:
"Minusta ainakin tämä Tapion esiin nostama kysymys on todella mielenkiintoinen. Viime vaaleissa kaikki saivat turpaansa paitsi RKP teki torjuntavoiton säilyttäen paikkalukunsa ennallaan ja Perussuomalaiset olivat ainoa joka sai lisäpaikkoja. Kokoomuksen tulos oli puolueen kannatusta pidemmälle hahmottaen ihan hyvää keskitasoa, joskin demarit kyntävät historiansa syvimmässä suossa. Ilman Keskustan valtavaa romahdusta vaalirahakohusta sekä etenkin säätiösekoiluista johtuen ja varsinkaan Perussuomalaisia vastaan suunnattua kunnallisvaaleista alkanutta YLE:n, Hesarin, jne. jatkuvaa mustamaalausta, SDP olisi todennäköisesti neljänneksi suurimpana ja kohtalaisen toivottomassa tilanteessa minkäänlaista nousua kolmen suurimman joukkoon ajatellen.
SDP on kuitenkin toiseksi suurin puolue, mikä on pieni ihme sinänsä. Minuakin kiinnostaa mihin Mikael Jungner aikoo verkkoviestinnässä pistää miljoonia euroja. Huomioiden kuitenkin että kuten kaikilla suurilla puolueilla (ml. PS) kannattajakunta on iäkästä ja monet pitävät paperilehteä edelleenkin television ja radion ohella tärkeänä tiedonlähteenä. Nettiin tuosta sukupolvesta monet eivät loppuikänään tule, eivät edes sosialidemokraattisen ilosanoman houkuttamana. Nämä ihmiset SDP on nyt viestinnässään jättämässä huomiotta. Ei ole lainkaan mahdotonta että tuntiessaan itsensä laiminlyödyiksi puolueen ja siten myös ikänsä uskomansa aatteen taholta nämä ihmiset tekevät protestin ja ay-liikkeessä kohinalla nousseet Perussuomalaiset ovat heille valinta jonka omatunto ja vakaumus sallivat. Kunnallisvaaleissa voidaan tästäkin saada ikääntyvien kansoittamilla haja-asutusalueilla esimakua. Euroopan Unionia moni ikäihminen vastustaa, joten osoite voi vaihtua niissäkin kaikista selkeimmin EU-vastaiseen porukkaan. Jungnerin strategia huipentunee 2015 vaaleihin, joissa verkkoviestinnän kehittäminen ei ole houkuttanut verkossa sujuvasti asioivia uusia nuoria äänestäjiä, ei keski-ikäisiä ja vanhimmat sekä uskollisimmat kannattajansa sukupolvesta jolle äänestäminen on kunnia-asia ovat suivaantuneet puolueeseen ja näkevät edunvalvojakseen Perussuomalaiset.
En saa äkkiseltään mieleeni uudistuksia YLE:ssä joita Jungnerin aikaan tapahtui, mutta jos ne ovat samaa luokkaa kuin demareissa, niin olisi onni ettei Mikael mennyt kaupallisten kanavien palvelukseen, kun niitä on jo valmiiksi liian vähän. Tuskin he olisivat Mikaelia ottaneetkaan."
"Mihin Jungner käyttää säästyvät valtion tukimiljoonat? Hän on korostanut verkkoviestintää ja pää-äänenkannattajaa Uutispäivä Demaria."
Mielestäni Jungner on oikeilla jäljillä, jos hän panostaa verkkoviestintään ja haluaa säilyttää Uutispäivä Demarin lopettaen muut demarien paperilehdet. Välinevalinta ja niiden painotus on oikein. Mutta onko demareilla enää sisältöä näihin välineisiin. Ilmeisesti aika on ajanut vanhojen puolueiden ohi.
Onko painettu Uutispäivä Demari jo viikkolehti. Se on sen tulevaisuus.
acc
Lähetä kommentti