Presidentinvaali liian banaali asia peräkammariälykölle

6.1.2012

Tuurinperällä ei vieläkään ole presidentinvaalijulisteita, mutta Kyrönjoki on hyvää vauhtia jäätymässä. Jää kestää varmaan jo maaliskuussa, kenties peräti helmikuun lopulla.

Ajelin tänään Corollalla Tuurinperän laidasta laitaan löytääkseni presidentinvaalimainoksia. Minulla oli kaksi teoriaa. Toisen mukaan puolueaktiiveilla on loppiaisena aikaa asetella ulkomainoksia. Toisen mukaan he eivät viitsi sitä loppiaisena tehdä. Jälkimmäinen teoria oli kai oikea. Toisaalta onhan heillä vielä iltapäivä ja ilta aikaa.

En toki ole erityisen kiinnostunut presidentinvaaleista. Olen peräkammariälykkö, eikä sellaisia kiinnosta jokin niin banaali asia kuin presidentinvaalit, joissa median edustajat kaivelevat ehdokkaiden roskapönttöjä ja sitten kävelyttävät heitä.

Olen vain vilkaissut televisiosta ehdokkaiden tenttejä ja keskusteluja. Syynä boikottiini on paljolti se, etten kestä typeriä ja itserakkaita toimittajia. Eräistä vilkaisuista minulle on jäänyt mieleen Eva Biaudetin sääret ja Sari Essayahin viehättävä olemus.

Olen kahdessa edellisessä blogikirjoituksessani katunut presidentinvaaleissa äänestäjänä tekemiäni virheitä. Se on tietenkin vain asennekysymys. Toisaalta voin olla ylpeä, että olen saanut äänelläni edistää sellaisten suurmiesten kuin Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto valintaa Suomen tasavallan presidentiksi.

Koiviston kahden kauden päätyttyä minulla oli taas tilaisuus edistää suurmiehen uraa. Sehän oli jo ihan suora vaali.

Martti Ahtisaaresta muistan ensimmäiseksi, että hävinneen Elisabeth Rehnin tukijat syyttivät punakonetta Ahtisaaren voitosta. Ajattelin silloin, ettei mikään kone, ei edes punakone voi äänestää, vaan esimerkiksi ammattiyhdistysliike voi kehottaa jäseniään äänestämään, mikä on varmaan ihan sallittua, tai en tiedä, voi se joidenkin mielestä olla arveluttavaa, sellaisten ay-jäsenten mielestä, jotka eivät ole aatteeltaan minkään sävyisiä punaisia.

Seuraavaksi minulle tulee Ahtisaaresta mieleen työllisyystyöryhmä. Se sai aikaan jonkinlaisen vihkosen asiaa työllistämisestä. Minäkin lueskelin sitä aikoinani. En enää yhtään muista, oliko siinä mitään järkeä, vai oliko se vain byrokraattisten käsitteiden pyörittelyä.

No, mainitsen ohimennen Ahtisaaren otsalaastarin ja lihavan lyllertämisen. Arvoisat median edustajat alkoivat sopuleina häpäistä ja hävetä Ahtisaarta. Sitä jatkui melkein hänen presidenttikautensa loppuun, jolloin hän yhtäkkiä oli kansainvälistä tunnustusta saanut suuri rauhansovittelija.

Ehkä pitää vielä mainita Ahtisaaresta maakuntamatkat. Ahtisaari katseli erilaisia paikkoja kuin Kim Jong-il.

Kadunko minä? EN.


PS. Punakone lienee Paavo Lipposen viimeinen toivo. Toimiikohan se enää?