Tuurinperällä on tänään ollut harmaa päivä. Niinpä kirjoitan muutaman rivin vasemmistosta, jonka sanotaan taas kerran olevan kriisissä.
Tuon esiin vain yhden asian, joka minua vaivaa vasemmistossa. Se on holhoaminen. Holhoaminen on varmaan hyvä asia silloin, kun yhteiskunta pitää huolta heikoistakin jäsenistään. Huono asia se on silloin, kun yhteiskunta holhoaa jopa jäsentensä mielipiteitä sekä yrittää suunnata niitä oikeanlaisiksi pakolla tai peräti väkisin.
Mielipiteiden pakottaminen oikeanlaisiksi on vasemmiston vanha helmasynti. Otan tuoreen esimerkin vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin blogista. Li moitiskelee Pekka Haavistoa kaveeraamisesta Teuvo Hakkaraisen kanssa. Hänen mielestään vaarana on, että perussuomalaiset pesevät kätensä Haaviston avulla.
- Ei rasismia vastaan toimita syömällä kakkua Hakkaraisen sahalla. Sitä vastaan toimitaan tarjoamalla oikeita ratkaisuja ihmisten arjen ja tasavertaisuuden parantamiseksi, sanoo Li.
Tulkitsen Lin viestin seuraavasti: Väärämielisten kanssa emme edes keskustele, vaan ruhjomme heidät järjestelmän voimin. Lin asenteesta ei ole pitkä matka väärämielisten massateloituksiin, jos yhteiskunnallinen kehitys antaa siihen mahdollisuuden.
SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen viestitti kampanjassaan voimakkaasti tuttua sanomaansa: Minä olen oikeassa, enkä keskustele muiden kanssa, vaan muiden on tukittava turpansa ja tultava minun linjoilleni, koska olen oikeassa, ja koko Suomi joutuu Euroopassa häpeään, elleivät kaikki suomalaiset ajattele niin kuin minä.
Mikael Jungnerkaan ei toki ole mikään moderni ihminen, vaan mielipiteiden holhoaja pahimmasta päästä, kun saa siihen tilaisuuden. Hän osoitti sen Norjan tragedian jälkeen ryhtymällä tanssimaan norjalaisten uhrien päällä sulkeakseen Suomessa poliittisten vastustajiensa ja muiden väärämielisten suut. Mikael jopa haki Norjan tovereilta tukea puuttuakseen Suomen eduskunnan päätöksiin ja henkilövalintoihin.
Olen ollut melkein koko ikäni tekemisissä suvaitsevaisten ja ennakkoluuttomien vasemmistolaisten kanssa. Ja varoitan kaikkia: Katsokaa, mitä puhutte heidän seurassaan, jos haluatte elää rauhassa ihmisarvoista elämää ja välttyä henkiseltä vainolta. Seurustelkaa välillä suvaitsemattomien ja ennakkoluuloisten ihmisten kanssa, sillä se on paljon vapaampaa ja hauskempaa. Ei tarvitse koko ajan pinnistää, sanooko kaiken oikein ja onko aina oikeaa mieltä.
JK. Lukiessani tätä uudelleen huomasin yhden kirjoitusvirheen, viimeisessä kappaleessa. En tarkoittanut kirjoittaa ennakkoluuttomien, vaan ennakkoluulottomien...
JK. Lukiessani tätä uudelleen huomasin yhden kirjoitusvirheen, viimeisessä kappaleessa. En tarkoittanut kirjoittaa ennakkoluuttomien, vaan ennakkoluulottomien...
6 kommenttia:
Li Anderssonista nyt voinee melko huoletta todeta, että kyseessä on tyypillinen "kympin tyttö" ja sosiaalinen konformisti, olkoonkin että vähäsen "nynnyradikaaliin" kaapuun puettuna. Nuo etuoikeutettua elämää ikänsä kaiken viettäneet (ja siitä syystä todella huonosti yhtään minkäänlaisia pettymyksiä sietävät) "isin prinsessa"-tyyppiset kermapersetyttöset, jotka nyt ulvovat kurkku suorana pyhää vihaansa "rasismia" vastaan (jonkinlainen yleisnimitys kaikelle mitä nyt vaan ei jostakin syystä faniteta-vrt. "neuvostovastaisuus"?) olisivat olleet esim. kylmän sodan aikaisessa Etelä-Afrikassa kiihkeitä apartheidin kannattajia, tai jossain Khomeinin Iranissa fanaattisia teokratian puolustajia. Puhumattakaan siitä että 30-luvun Saksassa he olisivat olleet natseja, natsismin kannatus kun oli joskus 1938 vaatimattomat 98%, mitä jostain muistan lukeneeni... No, täti Takkirauta on jo tuossa omassa ja aiemmissa kirjoituksissaan ruotinut tuon varsinkin naisilla hyvin yleisen ilmiön syitä ja taustoja perusteellisemmin, joten eipä niistä sen enempää tällä kertaa.
Kiteytit kirjoituksessasi nykyvasemmistolaisuudesta jotain hyvin olennaista.
Yrjöperskeles, olen käsittänyt, että myös sinulla on asiantuntemusta aihepiiristä.
Yep, vanhoja vasureitahan me molemmat. Ja tommosille Li Anderssonin kaltaiselle ihmiselle ei tosiaankaan tekisi tiukkaa allekirjoittaa teloitusmääräystä, mikäli siihen hänellä olisi mahdollisuus.
Näissä hyvissä asioissa on juuri se vaara, että kun ajaa oikein hyvää ja oikeaa asiaa, niin silloin voi olla valmis hyvinkin äärimmäisiin keinoihin, jos sellainen tilanne eteen tulee. Siksi on parempi, ettei koskaan rupeakaan ajamaan mitään oikein hyvää ja hienoa asiaa.
Odotan sitä päivää, kun joku vihervasemmistolainen nuori ja nätti nainen ilmestyy Tuurinperälle, tuomitsee minut ensialkuun jyrkästi rasistiksi, sovinistiksi, fasistiksi ja natsiksi, kunnes vähitellen pääsemme jutun alkuun, saavutamme kohtuullisen yhteisymmärryksen ja meistä tulee rakastavaisia ikä- ja muista eroista huolimatta.
Lähetä kommentti