![]() |
| 5.1.2012 |
Olen pikkuisen samaa mieltä kuin keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, että demareiden ehdokas Paavo Lipponen on iskenyt hanskat tiskiin. Jollain Jussi Halla-aholla on varaa kiukutella Aamulehdelle ja muulle medialle, mutta ei sentään Lipposella. Halla-aho saa sanansa kuuluviin bloginsa kautta, mutta Lipponenhan ei ole koskaan kirjoittanut ainoatakaan blogikirjoitusta. Facebookiin Lipponen on kirjoittanut vain muutaman viestin pakon edessä.
Kerroin eilen, että olen hölmöillyt presidentinvaaleissa äänestäjänä, koska ensimmäisissä vaaleissani äänestin vanhuuden pahasti heikentämää Urho Kekkosta.
Olin innoissani Mauno Koivistosta vuoden 1982 vaaleissa. Olen jälkeenpäin katunut sitäkin, koska ymmärsin harvoin, mitä monitulkintainen Koivisto sanoi. Joskus vuonna 1991 sentään ymmärsin, että hän pani balteille jäitä hattuun itsenäistymishankkeessa.
Kai Koivisto kannatti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alkupuolella myös vahvaa tai vakaata markkaa, jompaa kumpaa. Ja sittenhän markka sukelsi oikein syvälle.
Muuta en juuri nyt saa mieleeni Koivistosta paitsi, että tunsin monta kertaa hiljaista surua, kun olin jo toisen kerran epäonnistunut äänestäjänä presidentinvaaleissa.
Lohduttauduin sillä, että väliäpä tuolla on loppujen lopuksi.

5 kommenttia:
Paavo Lipposen hirveä syöksy:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119179-paavo-lipposen-hirvea-syoksy
Itsekin olen epäonnistunut muutamissa presidentinvaaleissa äänestäjänä. Nyt on kuitenkin tilaisuus korjata asia äänestämällä Soini toiselle kierrokselle.
Ääh mä äänestä Paavo Väyrystä, ihan sentakia vaan että on niin sitkeesti yrittänyt ja oliha se mukava katsoa toisenkierroksen niinistön ja väyrysen vaaliväittelyitä :P
Väyryselle voisi sitkeydestä tietenkin myöntää jonkinlaisen sisupalkinnon.
Vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestetään taktisesti eli pudotetaan inhokkiehdokas jatkosta. Valitettavasti Paavo Lipposta ei tarvitse erikseen pudottaa, koska hän on jo vajonnut kannatukseltaan samaan sarjaan Arhinmäen kanssa.
Valitettavasti myös suvispuolella halutaan pudottaa Soini jatkosta. Siksi Haavistoa hehkutetaan mediassa ja yritetään saada kaikki suvisten äänet Pekan taakse. Tämä voi riittää Soinin kukistamiseen, koska persujen potentiaaliset kannattajat haahuilevat Niinistön tai Väyrysen perään ja aiheuttavat näin Haaviston pääsyn toiselle kierrokselle.
Lähetä kommentti