Vieläkö kansanedustaja, eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) on vapaalla jalalla vai onko hänet pidätetty ja vangittu suvaitsemattomuudesta sekä lähetetty Pirunsaarelle kuin vanki nimeltä Papillon? En ole kuullut Halla-ahosta mitään pitkään aikaan.
Hesarissa oli 3. lokakuuta 2011 juttu, että Halla-aho lopettaa Facebook-kirjoittelun toistaiseksi. Sen jälkeen Halla-aho on kirjoittanut matkasta Addis Abebaan ja parista muusta aiheesta Scriptassaan.
Onko hänestä kuulunut mitään Addis Abeban matkan jälkeen? En ole huomannut. Selityksenä voi tietenkin olla se, etten saa tai viitsi hankkia Tuurinperälle aina ajankohtaisia tietoja eduskunnan hallintovaliokunnan kokouksista ja asioista.
Vitsien vitsi, en minä jaksa ruveta selaamaan eduskunnan tiedostoja.
Missähän Jussi oikein on?
Onhan käynyt täysin selväksi, että Timo Soini löi yli pahasti antaessaan Ilta-Sanomien vaatimuksesta parin viikot jäähyt eduskuntaryhmästä Halla-aholle Kreikka ja panssarit -sarkasmista. Siellähän voivat olla panssarit kaduilla milloin tahansa? Se ei ole enää mitään sarkasmia.

Mitenkäs Soini on käyttäytynyt viime aikoina? Jos olisin persuvihamielinen, niin sanoisin, että Soinille on noussut kusta päähän. Koska olen persumyönteinen, niin sanon, että siitä voi parantua ja että se on vain opiksi.
Jussi, pyydän, tule taas rohkeasti esiin! Tiedän, ettei Sinulta rohkeutta puutu.

16 kommenttia:
Jaa, tuosta tuli mieleen eräs bloggari, joku mika hallila tai sellanen, joka bloggas että hallaaho on mielisairas psykopaatti?
Eikös se sitten ole?
Halla-aholta ovat eväät lopussa. Siitä johtuu vaiteliaisuus.
PS. Olen robotti ja sain juttuni läpi?
Tommi Rautio on hieno mies. Olen ylpeä saadessani olla samassa porukassa. Olethan sinäkin, Tapio.
Tämä maahnamuutokriittisyys on niin ihkua.
Tapio sai robotit liikkeelle mainitsemalla sanan Halla-aho.
Minä tuola kysymyksellä vaan, kun joku Michael Hallila joka pitää jotain jälkijättöistä jupinaa blogia, kirjotti että hallaaho on mielisairas psykopaatti, että mikähän kaveri se on kun suorastaan solvaa suraan kirjotuksellaa, mutta seki selvis on näitä P.Hönölundin sielunveljiä, niin se kertoo paljonki tapauksesta ...
Tommi Rautio on nyt kuuluisampi kuin Halla-aho.
"Tapio sai robotit liikkeelle mainitsemalla sanan Halla-aho."
Olisiko kysymyksessä performatiivinen itseä koskeva ristiriita?
No, ainakin miiminen eleganssi tuo mieleen Terminaattorin.
Tapsa, eikö ole kivaa olla saman kultapossukerhon jäsen kuin Raution Tomppa. Hieno mies, hienoja ajatuksia.
"Tapsa, eikö ole kivaa olla saman kultapossukerhon jäsen kuin Raution Tomppa. Hieno mies, hienoja ajatuksia."
Minähän olen jo tehnyt johtopäätöksiä. Lue ylempi blogimerkintä tältä päivää.
"miiminen eleganssi"
Ei kannattaisi käyttää noin hienoja sanontoja isämmaan puollustajien suosimissa blogeissa. Toisaalta mitäpä ihminen omalle fiksuudelleen voi.
"Ei kannattaisi käyttää noin hienoja sanontoja isämmaan puollustajien suosimissa blogeissa. Toisaalta mitäpä ihminen omalle fiksuudelleen voi."
Erikoista isänmaan puolustamista, kun fanitetaan murhamiehiä ja muita persuja. Israelin hännystelijöille se toki on luonnollista.
Mistä Israel tähän tuli?
Tulisiko se sieltä, mistä persutkin?
"Erikoista isänmaan puolustamista, kun fanitetaan murhamiehiä ja muita persuja. Israelin hännystelijöille se toki on luonnollista."
Onko se itse Cosmo Hunk?
Lukeeks Hönö näitä blogeja? :P
"Onko se itse Cosmo Hunk?"
Viestin takana olevan henkilön identiteetin arvoittelu on tietysti mitä oleellisinta, ja Vasarahammer-nimisen pseudonyymin täytyy olla Ben Zyskowicz tai Bill Cosby.
Mutta vastauksena kysymykseen: ???
Lähetä kommentti